Kyselin eilen somessa vierasehdotuksia sillä kulmalla että ”kuka on sellainen kirja-alan ihminen tai lukija, tai kirjailija, jonka koet saaneet liian vähän näkyvyyttä ja jonka juttuja haluaisit kuulla podcastissa?”. Sain yli 50 ehdotusta eri kanavissa, kiitos niistä!

Aloin haalimaan kasaan eri paikkoihin keräämiäni vierasideoita ja ehdotuksia vuosien varrelta, ja niitä olikin yhteensä, jos eiliset laskee mukaan, melkein 300! Sehän on aika iso luku, eikä siinä ole vielä sähköpostin tai tämän sivuston kautta tulleita ideoita, joiden määrää en osaa edes arvailla.

Selväähän se on että en pysty näitä kaikkia toteuttamaan, mutta sekä toisaalta näistä kaikista ehdotetuista vieraina on ollut n. 50 vierasta, eli melkein 20% tai mitä siinä nyt tuleekaan. Eli siis toiveet eivät ole täysin hukkaan heitettyjä, eivät toki kaikki toteudu tai eivät ainakaan kovin nopeasti. Sanoinkin tänään jaksossa, kun sivusimme aihetta ”itsensä tyrkyttäminen” Tuire Krogeruksen kanssa, että jos haluaa vieraaksi, niin kannattaa kysyä perään jos mitään ei kuulu.

Toisaalta kyselen näitä ehdotuksia myös inspiraation lähteeksi, jotta ajatuksia tulisi muualtakin kuin omasta päästä, eli saan vähän ajatusta siitä mikä lukijoita eri puolilla kiinnostaa. Minulla on omiakin vierastoiveita, ja lähestyn ihmisiä yleensä suoraan, joskus pitkän miettimisen jälkeen, joskus spontaanisti.

Vierailujen toteutuminen on aina myös kalentereista kiinni, tai paikasta. Olen varsinkin nykyään sitä mieltä että en halua tehdä etäkeskusteluja kuin ihan poikkeustapauksissa, ja teen 90% Arkikullan studiolla äänitykset, eli vieras joutuu tai pääsee Hyvinkäälle äänittämään.

Mutta siis jos vierailu kiinnostaa, ole ihmeessä yhteydessä!

Toinen asia, josta Tuire Krogeruksen kanssa tuli puhetta on ajatusten julkaiseminen nettiin, kuten nyt tässä tekstissä. Olen huomannut että someen ja blogiin julkaiseminen on tullut vaikeammaksi, vaikka luulisi että se olisi koko ajan helpompaa. Tuire kysyi että osaanko sanoa mistä se voi johtua, ja en siinä heti keksinyt syytä mutta nyt kun pari tuntia on mennyt, luulen saaneeni kiinni.

Olen ollut somessa aktiivinen eri tavoilla vuosia, ja nyt kun mietin taaksepäin, niin en tunnista kaikkia olemisen tapoja omakseni, tai ne eivät tunnu luontevilta tässä hetkessä. Yksi syy on mahdollisesti se, että erilaisten prosessointien ja osin varmaan iän myötä koen olevani tavallaan enemmän oma itseni livekanssakäymisessä kuin aikaisemmin. Tietynlainen esittäminen on vähentynyt, ja luulen että se pätee myös kirjoittamiseen. Ja tässä tulee se este: koska koen olevani enemmän läsnä omassa tekemisessä, olemisessa ja tekstissä, pelkään myös enemmän sitä että en tule jollain lailla hyväksytyksi, koska paljastan enemmän.

Ja siis tämä on outoa, koska varmaan lukijan näkökulmasta en kerro mitään sen enempää kuin ennenkään, mikä on totta, rajaan aina tosi tietoisesti esim. privaattielämän somen ja netin ulkopuolelle. Kyse on siitä miten itse koen kirjoittamisen tai esillä olon. En tiedä kuulostaako tämä ihan oudolta mutta sellainen tuntuma mulla tästä on. Eli olen kokeneempi, enemmän oma itseni mutta sen takia myös arka. Tai ainakin jonkinlaisessa uudelleen orientoitumisen vaiheessa.

Ja tämän tarkoitus ei ole nyt kerätä ”palautetta” tai mitään sellaista että ”olet hyvä just noin” -kommentteja. Olen saanut tämän podcastin myötä todella paljon sellaista tarkkaa, arvostavaa ja mietittyä palautetta, monelta arvostamaltani tekijältä. Se on ihan älytön lahja, ja ainutlaatuista. Kun tekee jotain siksi että se tuntuu tärkeältä, on hienoa kun joku samoja asioita arvostava näkee sen mitä on tekemässä. Se on enemmän kuin mikään kuulijatilasto tai mediaosuma voisi olla.

Ei sillä, varmaan olisi hyvä panostaa taas markkinointiin ja vaikka lähestyä mediaa. Uudistin nämä sivutkin pari viikkoa sitten mutta en ole saanut kirjoitettua itsestäni sellaista kuvausta, sivulle, jossa kerrottaisiin että kuka podcastia tekee. Haluaisin melkein ostaa siihen tekstin joltain kirjoittajalta, koska ulkopuolinen osaa kuitenkin kuvata tekemistä paremmin kuin itse, tai ehkä pitäisi vaan rohkeasti kokeilla.

Kiitos kuuntelusta ja/tai lukemisesta, kerro tosiaan vierastoiveista jos sellaisia on!


Discover more from Takakansi-podcast

Subscribe to get the latest posts sent to your email.

Vastaa

Uusimmat