Ihan oikean keskustelun päätös eräässä tekstipohjaisessa somepalvelussa noin vuonna 2018. Osallisina Miljonääri (tunnettu suomalainen kasvo) ja Kuvataiteilija (myöskin tunnettu suomalainen kasvo). Taustalla pidempi kommenttien vaihto.

Miljonääri: Miten voit ehdottaa rikkaiden kiduttamista jonkinlaisena ratkaisuna?

Kuvataiteilija: Mitä teille sitten pitäisi tehdä?

Tämä keskustelu palaa mieleen jostain syystä usein, se aina naurattaa sillä harvemmin tällaista tulee vastaan.

Kiduttamisesta en ole varma mutta murha on ihan todella yleinen elementti kirjallisuudessa, kuten kaikki tietävät. Dekkarit ovat käytännössä murhakirjoja, eli aina on murha, tai ainakin ruumis, ja siitä sitten lähdetään selvittelemään jotain. Tai voi olla että on olemassa dekkareita, joissa rikoksena on törkeä pahoinpitely, tietomurto tai talousrikos.

Itselläni kuitenkin nyt juuri aktiivisesti murha mielessä. Ehkä siksi että luin Aurora Sainion (tuleva Takakansi-vieras) vasta julkaistun kirjan Ei koiriakaan lyödä, jossa kidutus/murhaaminen on isossa roolissa, muiden kiinnostavien käänteiden lisäksi. Kirjan tappamisen voi helposti tulkita, tai ainakin itse tulkitsin, naisvihan ja alistamisen ällöttävyyden näyttämiseksi mitään säästelemättä.

No, tästä koirateemaisesta otsikosta tuli mieleen Laura Solan myös tänä vuonna ilmestynyt Sadannella sivulla kuolee koira. Siinä päähenkilö voittaa lotossa todella paljon rahaa, ja päättää alkaa tappamaan rikkaita ja/tai vaikutusvaltaisia ihmisiä, ensin palkkaamalla pimeästä verkosta tekijän, ja sitten ottaa myös itse talkoisiin osaa. Kirja on todella hauska ja oivaltava, ja ehkä sen voi luokitella satiiriksi.

Mietin kuitenkin sitä lukiessani että aika harvoin yhteiskunnallista muutosta haetaan näin suoraviivaisesti kirjallisuudessa äärimmäisen väkivallan kautta. Kun lukee kirjaa käsittelevää hesarin arviota, sen kommenttikentässä on useita tätä ratkaisua moralisoivia puheenvuoroja. Ikään kuin kirjailija itse ehdottaisi murhaamista ratkaisuna. Tai että tällainen moraalisesti harmaa hahmo olisi jotenkin väärin kirjoittaa, vaikka esim. juukirin dekkarit ovat suorastaan murhaamisen juhlaa, vaikka murhaaja näissä onkin yleensä ns. pahis.

Laura Solan kirjan hahmo ei ehkä ole sellainen hirveän selkeästi yhteiskunnalliseksi vaikuttajaksi profiloituva hahmo, vaan monimutkaisempi ja ristiriitaisempi ja sitä kautta kiinnostava. Hän ottaa asioita haltuun ja kokee toimijuutta, eikä ole enää vain byrokriatian pyöriteltävänä. Kirjassa näytetään elävästi se mitä Glenn Danzigkin, tuo suuri yhteiskunnallinen ajattelija, sanoi: ”vain rikkaat ja vaikutusvaltaiset voivat tehdä mitä huvittaa, vaikka murhata, ja muut joutuvat noudattamaan yhteiskunnan sääntöjä tai joutuvat vastuuseen.” Ei ole mitenkään kovin kaukaa haettua, jos miettii millaisilla ihmisillä on tässä maailman ajassa paljon valtaa.

Chuck Palahniukin kirjassa Adjustment Day otetaan tappamiseen yleisöä osallistava ote. Siinä on poliittisija toimijoita, jotka haluavat kääntää vallan jaon eri tavalla, ja he keräävät Listaa, jonne yleisö saa äänestää tapettavia julkkiksia, poliitikkoja, yritysjohtajia. En nyt muista oliko joku säännöllinen rytmi, mutta kun lista on tietyssä vaiheessa, nämä ihmiset etsitään ja sitten kerätään yhteen ja tapetaan ja haudataan joukkohautaan. Kirjassa saavutettiin yhteiskunnallista muutosta mutta ns. auvoista maailmaa ei.

Tässä tulee vielä mieleen yhteiskunnallisen kontrollin yrittämisestä Margaret Atwoodin kirja Testamentit, jossa teloittamisia käytetään sekä yhteisön kontrollointiin (laitetaan vangit teloitamaan toisia vankeja) ja symbolisena ja hyvin konkreettisena kostona, jossa ryhmä naisia repii seremoniassa kappaleiksi heitä sortaneen miehen.

Tällaisella asialla marraskuuhun, valoa sinne!